Tutustu Riikkaan

Olen 35-vuotias PSYCH-K-fasilitaattori, mentaalinen valmentaja, laulaja ja laulupedagogi. Oma syvä sitoutumiseni sisäisen kompassin ja voimanlähteen seuraamiseen on vaikuttanut yhä enemmän työhöni. Yli vuosikymmenen kokemus laulunopettajana on vakuuttanut minut siitä, että suurin voima on meidän mielessämme.

PSYCH-K®

PSYCH-K® on tärkein elementti, jonka olen löytänyt niin omassa kuin työelämässäni. Sen parissa tunnen täyttäväni elämäntehtävääni ja kutsumustani. Miksi? Koska meille on elintärkeää murtaa koodit, joilla huonon itsetunnon, pelon ja ahdistuksen ohjelmoinnit ohjaavat meitä ja ohjelmoida itsemme uudelleen. Niin oman elämämme, yhteiskuntamme kuin planeettamme onnellinen tulevaisuus on kiinni tästä taidosta. PSYCH-K on yksi avain tähän taitoon. Minulle se on avannut oven sellaiseen, kestävään muutokseen, josta ennen olen vain uneksinut – pitkästä, henkisestä tiestäni huolimatta. Tutustuin menetelmään vuonna 2014, ja vuonna 2015 valmistuin PSYCH-K Health and wellness -fasilitaattoriksi.

Mentaalinen valmentaja

Mentaaliseksi valmentajaksi valmistuin Susan Hedmanin kolmivuotisesta Tähtikoulusta vuonna 2013. Koulutuksessa kävimme läpi sitä, kuinka sanamme, tekomme ja ajatuksemme voisivat olla linjassa meissä olevan puhtaan rakkauden tason kanssa. Erilaisten harjoitusten kautta keskityimme tuomaan tavoitteemme ja henkiset arvomme osaksi arkielämää. Koulutuksen kolmas vuosi keskittyi mentaalisen valmennuksen ja energiahoidon asiakastyöhön.

Tutustu Susan Hedmanin työhön

Eteeriset öljyt

Eteeriset öljyt ovat tulleet osaksi elämääni ja työtäni vuonna 2015. Laadukkailla, puhtailla öljyillä on hämmästyttävä voima auttaa meidät kuiville ajatusten sotkuista ja ahdistuskohtauksista. Käytän öljyjä osana työskentelyäni kohdissa, joissa tarvitaan jotain järkeilyä järeämpää ja kehollisempaa. Ostan öljyni Young livingiltä, sillä arvostan sitä huolellisuutta ja rakkautta, jolla he öljynsä tuottavat. Jälleenmyyn öljyjä halukkaille.

Tutustu Young livingin öljyihin

Henkitason oppaat ja avustajat

Yhteys henkitason oppaisiin ja auttajiin avautui pikku hiljaa vuodesta 2004 eteenpäin. Suurena sysäyksenä toimi Neale Donald Walschin kirja Keskusteluja Jumalan kanssa. Pikku hiljaa siirryin kirjoista omiin kokemuksiin, jotka lopulta vakuuttivat minut vahvuudessaan ja rakkaudessaan. Haluan riisua tämän henkitason yhteyden kaikesta mystiikasta ja enkelipölystä. On kuin tapaisin parhaimpia ystäviäni ja viisaimpia opettajiani, joilla vain ei satu olemaan ruumista. Jos tässä jotain mystistä on, niin se on se valtavan syvä, sanaton rakkauden ja rauhan tuntu, jonka nämä auttajat tuovat tullessaan.

HL_riikka-parvekkeella.

Hyvinvointikeskus Elämänlähde

Hyvinvointikeskus Elämänlähde syntyi Espooseen. vuonna 2013. Meidän kolmen hengen ydintiimimme muodostui luontevasti Tähtikoulu-ryhmämme halukkaista jäsenistä. Yhteisen työtilan lisäksi halusimme luoda itsenäisten yrittäjien työyhteisön, joka perustuu ykseyden, rakkauden ja läsnäolon arvoille. Tällä hetkellä Elämänlähteessä työskentelee yrittäjiä fysioterapeutista ravintoneuvojaan ja life coachista astrologiin. Ja ydintiimin palavereitamme kadehtisi hyvin moni.

Tutustu Elämänlähteeseen